Muistoissamme

Ahti Nuutinen metsätyönjohtaja, kyläpäällikkö, herastuomari, suutari ja Selkien kylän "primus motor"

Ahti Nuutinen poistui keskuudestamme maaliskuun 23. päivänä 2009 Kontiolahdella. Ahti Nuutinen syntyi Selkiellä 21.6.1928 suutari Otto Nuutisen ja Lyydia os. Surakan toiseksi vanhimpana lapsena kahdeksanlapsiseen perheeseen. Perheen toimeentulo oli vaikeaa ja Ahti Nuutisen lapsuus ja nuoruus kuluivat erilaisissa tehtävissä niin kotona kuin kodin ulkopuolella (ansiotöissä). Kansakoulussa Ahti oli lahjakas oppilas. Nuoruuteen ja aikuistumiseen sisältyivät myös sotavuodet.

Ahti Nuutisen panos yhteiskunnallisena vaikuttajana erilaisissa luottamustehtävissä on ollut merkittävä koko Kontiolahden kunnalle sekä laajemminkin Pohjois-Karjalalle, mutta erityisen merkittävää ja arvokasta Selkien kylälle.

Ahti Nuutisen rooli liikkeelle panevana voimana on ollut ainutlaatuinen ja ratkaiseva Selkien kylän elpymiselle eläväksi ja rikkaaksi kyläyhteisöksi. Ahti toimi Selkien kyläpäällikkönä vuosina 1983–2003. Näinä vuosina, ja jo aikaisemminkin, toteutettiin Ahdin innostamana kylän rakenteellisia uudistuksia sekä elvytettiin ja vahvistettiin kylän vuorovaikutuksellisia, sisäisiä voimavaroja. Ahti Nuutinen oli useiden Selkieläisten yhdistysten perustajajäsen mm. Selkien Seudun Erä, Selkien kylätoimikunta ja Selkien–Mönnin vesiosuuskunta.

Ahti Nuutinen totesi – perusluonteensa mukaisesti–Pirkko Siltalalle, että ”kylän säilyminen elinkelpoisena ja sen kulttuurimaiseman ja perinteen suojaaminen ovat vaatineet koko ajan tiukkaa taistelua, mitään ei saa lähteä antamaan periksi”. Ahdin elämäntyön pysyvinä muistomerkkeinä ovat kyläkappeli, vesiosuuskunta, palotalo, laskettelurinne, kyläkoulun säilyminen, turvetyömaa sekä maantien ja sepänpajan kunnostaminen.

Periksiantamattomuuden lisäksi Ahti Nuutinen kantoi vastuuta ihmisistä, kuten hän itse kertoi:
”Tunnen kantavani mukanani ihmisten sisäistä elämää. Toisen ihmisen ajatteleminen, auttaminen ja hänen sisäisen ja ulkoisen elämänsä kannatteleminen on elämässä ollut tärkeää – sanoisinko keskeistä.”
Nämä Ahdin persoonallisuuden ominaispiirteet kehittyivät jo kasvuperheen vuorovaikutussuhteissa ja sen ajan yhteiskunnan epäkohtien puristuksessa, lapsuuden, nuoruuden ja aikuistumisen aikana.

Ahti Nuutisen mielestä hänen vanhempansa tasapainottivat toisiaan: äiti-Lyydia oli hyväluontoinen ja Otto-isä kipakka. Ahti saattoi samaistua isänsä luovuuteen ja kyläsuutarin taitavuuteen, peräänantamattomuuteen ja monipuoliseen uutteruuteen. Äiti puolestaan antoi Ahdille perinnöksi eläytymiskyvyn toiseen ja vähäosaisiin. Hän ei toivonut kenellekään pahaa ja luotti korkeimman johdatukseen niin hyvinä kuin pahoina päivinä. Äiti toimi pyhäkoulun opettajana kylällä. Äiti myös hankki omalta osaltaan perheelle toimeentuloa tekemällä maataloustöitä läheisissä maataloissa.

Vuonna 1937 Ahdin perhe kohtasi vastoinkäymisen, kun vanhemmat ottivat lainaa suurempaa taloa varten. Lainan takaukseksi takuumiehet ottivat Otto-isän tärkeän työvälineen, ompelukoneen. Isä joutui käymään takuumiehien luona tikkaamassa saappaiden varret. Rahat eivät kuitenkaan riittäneetkään lainan maksuun. Takuumiehet eivät auttaneetkaan ja edessä oli pakkohuutokauppa. Nuutisen kodin huusi Ate Mutanen, mutta Kontiolahden kunta tuli apuun ja lunasti mökin. Perhe sai mökkinsä takaisin omistukseensa vuonna 1948. Ahti teki metsätöitä ja antoi kaikki ansaitsemansa rahat isälle mökin ostoa varten. Tämäkin kokemus vahvisti omalta osaltaan Ahdin eläytymistä ja huolenpitoa toisesta sekä uskoa auttavista käsistä.

Aino Tanskanen tuli Ahti Nuutisen elämään 1940–50 lukujen vaihteessa. Häät pidettiin vuonna 1951. Aino Tanskanen tuli Polvijärven Ruvaslahdelta Ahti Nuutisen naapuritaloon Lehikoiseen kotiapulaiseksi. He tutustuivat tosiinsa Ahdin maidon hakumatkoilla. Ahdin ja Aino perheeseen syntyivät kaksi lasta, Aatos ja Timo. Ahdin ollessa metsätyönjohtajana ja yhteiskunnallisissa tehtävissä huolehti Aino lähes kokonaan kodista ja perheestä. Tämän lisäksi Aino teki ompelutöitä, kävi töissä maalaistaloissa ja toimi myöhemmin maatalouslomittajana.

Ahti Nuutisen veri veti myös suutariksi, työhön, jota hänen isoisänsä, isä, setä ja veli olivat tehneet. Perinteen kunnioittaminen ja säilyttäminen suutarin työn muodossa oli Ahti Nuutiselle tärkeä. Hän teki lapikkaita, supikkaita, saappaita ja reppuja, jopa majavannahasta. Ahdin tekemä reppu lahjoitettiin presidentti Tarja Haloselle Joensuun MTK:n liittokokouksessa. Hänen taitavissa käsissään on valmistunut myös tuohitöitä: virsuja, torvia, koreja, kontteja ja laukkuja. Ahti Nuutinen totesi: ”Jokainen esine on omanlaisensa ja sen valmistus on aina luova prosessi.”

Ahti Nuutinen palkittiin herastuomarin arvonimellä lautamiehen työstään, jossa hän toimi 31 vuotta. Lautamiehen työ vaati tarkkuutta ja asioiden huolellista valmistelua. Hän totesi: ”Tässä tehtävässä sain kokea kaikki mahdolliset asiat elämän ja kuoleman välillä. Tuli nähtyä tarkkaan, mitä ihminen on. Hän on suurin peto tässä maailmassa. Voi ihme, minkälainen tämä ihminen on, miten hän omaatuntoaan käyttää.”

Tasavallan Presidentti myönsi Ahti Nuutiselle Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan mitalin kultaristein.

”Toisen ihmisen ajatteleminen, auttaminen ja hänen sisäisen elämänsä kannatteleminen on elämässäni ollut keskeistä. Siitä on tullut hyvä sisäinen olo. Toivoisin kaikkien voivan ja elävän kyllin hyvin. Politiikka on tärkeä asia, mutta sillä tehdään paljon tuhoa. Perinteen merkitys ja kunnioitus on perustana niin nykyisyydelle kuin tulevallekin. Miten mennyt todellisuus elää meissä. Nykyään ei arvosteta riittävästi sitä, mitä on ollut olemassa ennen meitä. Elämän kaikki päivät eivät ole aurinkoisia. Vastoinkäymisissä on tärkeätä löytää sanat, joilla ei haavoita toista. Siihen voi itse kasvattaa itseään.”

Pirkko Siltala

Lainaukset Pirkko Siltalan tekemistä Ahti Nuutisen haastatteluista 2000–2003

Sivuilla paikalla

There are currently 0 users and 1 guest online.

Lisätietoja